Jos terveys on yksi elämäsi arvoista, elätkö sen mukaan? Pari sanaa yrityksemme uudistetuista arvoista

10.10.2018 Blogi, Henkilöstö

Millaiset ovat hyvät arvot yritykselle? Työskenteleekö työyhteisösi jokainen jäsen yhteisten arvojenne mukaisesti? Mitä omat arvosi ovat? Jos omat/työyhteisösi arvot ovat vain ihannearvoja, mutta et ole vuosiin elänyt niiden mukaisesti, olisiko aika heittää ne romukoppaan ja miettiä asiaa uudelleen? Näin me teimme.

Kuumana toukokuisena keskiviikkona vietimme tiimipäivää kauniin Merunlahden maisemissa Lempäälässä. Aamun olimme viettäneet metsässä, kirjaimellisesti. Olimme hiljentyneet, uskaltaneet antaa sijaa mielikuvitukselle ja terästäneet aistejamme. Seuraavaksi olimme siirtymässä työterveyspsykologimme Johannan opastuksella kehittämään yhteisiä arvojamme. Jännitin tulevaa. Tuleeko tästä perinteinen mitä-yrityksen-arvojen-pitäisi-olla -keskustelu, vai olemmeko valmiita pohtimaan mitkä työyhteisömme aidot arvot ovat ja mitä haluamme niiden yhdessä olevan?

Toki yrityksellämme oli arvot. Tuntui vaan, että niitä ei kukaan oikein muistanut, sisäistänyt ja näin ollen, ainakaan tietoisesti, noudattanutkaan. Halusin määritellä arvot uudelleen yhdessä koko yrityksen voimin. Halusimme porukalla arvot, joiden mukaisesti jo työskentelemme, tai päätämme työskentellä tulevaisuudessa.

Aloitimme päivän tutkimalla omia henkilökohtaisia arvojamme. Se oli raakaa. Koska sinä olet viimeksi miettinyt omia elämäsi arvoja ja kysynyt itseltäsi elätkö niiden mukaan? Jos terveys on yksi arvoistasi, syötkö monipuolisesti, nukutko riittävästi ja liikutko tarpeeksi? Jos et, oletko koskaan miettinyt onko terveys aidosti elämääsi ohjaava arvo?

Yhteisestä arvomäärittelystämme kehkeytyi neljän tunnin keskustelu työyhteisömme dynamiikasta ja kulttuurista. Saimme myös vahvistusta kevään aikana tehtyjen muutosten onnistumisesta. Kaikenkaikkiaan meillä oli silmiä avaavaa, ja välillä todella haastavaakin, avointa keskustelua. Se johti ensimmäiseen arvoomme.

No, ne päivän päätteeksi kiteytyneet arvot? Tässä on se mitä me olemme, mihin me uskomme ja mihin joka päivä pyrimme:

AVOIMESTI

ROHKEASTI

YHDESSÄ

SUUNNITELMALLISESTI

KEHITTYEN

Haastan jokaisen miettimään toteutuvatko yrityksenne arvot arjessa samalla tapaa tarkasteltuina kuin aiemmin käyttämässäni terveysesimerkissä. Miten mittaatte arvojenne aitouden ja millä te ne perustelette? Muistaako organisaationne johtokaan arvojenne merkitystä? Olisiko aika ravistella henkilöstöä avoimella arvokeskustelulla? Meillä näin tehtiin ja henkilöstö vaikuttaa arvoihinsa tyytyväiseltä.

Nämä yhteiset arvot  oli hyvä laittaa myös neuvotteluhuoneiden nimiksi, jotta ne eivät arjen toiminnassa pääsisi yhdeltäkään meistä unohtumaan. Arvojen mukaan toimiminen saattaa joskus vaatia muistuttelua, mutta koska olemme ne yhteisesti miettineet on niistä helppo muistutella.

Jos haluat minun avaavan arvojamme lisää, jutella muuten vaan henkilöston hyvinvointiin liittyvistä asioista, keskustella työpaikka- tai työharjoittelumahdollisuuksista tai meistä yrityksenä, ota yhteyttä ja poikkea toimistollemme vaikka kupposelle kahvia!

 

 

Blogin kirjoittajana on henkilöstön hyvinvoinnista työmotivaationsa saava ja yrityksen arvojen mukaan elävä Marketing & HR Manager Malla Ferreira.